Lähdimme reissuun kahdella autolla; ne täyttyivätkin lattiasta kattoon kahdeksan hengen varusteista ja eväistä. Menomatkalla suuntasimme Tukholmaan Turun kautta, sillä Silja Line oli perillä Ruotsissa mukavasti jo aamukuudelta, joka jätti loppupäivän ajomatkaa varten. Menomatkalla tuli pysähdeltyä turhan usein milloin mistäkin syystä, joten n. 500km matkaan kului taukoineen 10 tuntia.
Tulomatkalla nappasimme Tukholmasta Silja Linen purkin, mutta suuntasimme tällä kertaa Helsinkiin, sillä se on lähempänä kotia ja kyseinen laiva lähti vasta klo 17:00 Ruotsista, joka taas jätti kiireettömän ajopäivän Ruotsin halki.
Trysil ei keskuksena pettänyt taaskaan, laskettavaa siellä riittää yllin kyllin. Lumilautailijan näkökulmasta puitteet tosin olivat selkeästi enemmän laskettelijoita varten suunnitellut. Tämän huomasi pienistä asioista helpoiten: esimerkiksi yhteen rinteeseen pystytetty nopeustutka-alue oli hauska idea, mutta vauhdinottomäki oli niin lyhyt ja loiva, että lumilaudalla siinä ei saanut alkuunkaan riittävästi vauhtia. Painoimme tosin siitäkin huolimatta muutamaa edeltävää hiihtäjää kovemmat lukemat tauluun...:) Itse sain karvan verran yli 61km/h noeudeksi; oli jännä huomata, että noissakin vauhdeissa ajatteli vain, että kovempaakin pääsisi, jos rinnettä vain riittäisi. Puuterilunta löysimme offpisteiltä mukavasti ja laskuviikon viimeisinä päivinä aurinkokin paistoi varsin lämpimästi.
Hintataso Norjassa on korkea. Ei siellä mitenkään ylitsepääsemättömän kallista ole, mutta kuitenkin lompakko tyhjeni selkeästi nopeammin kuin kotona. Ainakin laskettelukeskuksessa pyörivät tavalliset norjalaiset tallaajat ovat melko lailla samanlaista porukkaa kuin suomalaiset niin hyvässä kuin pahassa, kovempiäänistä tosin.
Minulla oli kameravarustuksena reissussa GoPro, GoPro 3 Silver Edition ja Canonin perusjärkkäri. Kuvamateriaalia tuli rinteestä vaikka millä mitalla, toinen GoPro oli monopodin päässä ja toinen kypärässä kiinni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti