Muotoilu on nyky-Volvoa joka suhteessa ja omaa silmää nuo muodot miellyttävätkin. Ulkokuoressa on katsottu mallia isoveljistä korkeaa kylkilinjaa ja viirumaisia takavaloja myöten.
Sisustakin on taattua Volvoa, samasta muotista tullut kuin muutkin mallit. Aluksi ohjaamo tuntui ahtaalta, jopa lyhytjalkaisen 185 senttisen mielestä. Tunne kuitenkin väistyi, kun pääsi liikenteeseen, ohjaamo oli sen jälkeen varsin viihtyisä paikka. Kaikki hallintalaitteet olivat hyvin käsillä, polkimet ja vaihdekeppi toimivat napakasti ja ajoasennon sai muutenkin mukavaksi. V40:ssa on älyttömän hauska mittaristo, siitä on saatavilla informaatiota enemmän kuin lyhyellä koeajolla kerkesi tulkita.
Takatiloilla V40 ei voi tosin kehuskella. Vaikka joudunkin vetämään penkin aika eteen, taakseni ei kokoiseni aikuinen meinannut mahtua istumaan. Polvet olivat kiinni kuskin penkissä ja pää oli kiinni katossa, sama ilmiö kuin edesmenneessä V50:ssa.
Suurin huolenaiheeni koeajon alkaessa oli V40:n ohjaustehostin. Vertailukohteena minulla on lähipiirissä oleva 2009 XC60, siinä on sietämätön sähköinen ohjaustehostin: tuntuu kuin ratti ei olisi missään yhteydessä renkaisiin. Onneksi V40:ssa tilanne oli parempi. Siinä löytyi huomattavasti enemmän ohjaustuntumaa vauhdissa, vaikka rattia olikin myös parkkipaikalla hyvin helppo käännellä. Pisteet siitäkin siis.
Tykästyin V40:een todenteolla. Onhan se ehkä vähän pieni, mutta ei sen väliä. Ajettavuus, ulkonäkö ja mittariston kilkkeet sulattivat sydämeni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti