torstai 29. marraskuuta 2012
Mercedes-Benz SLS AMG Black Series
Teamspeedin kuvaama video Mercedes-Benzin SLS AMG Black Seriesistä kiertämässä Nurburgringiä Saksassa. Kieltämättä upeat äänet ja hyvin näyttää istuvan rataan. Saadaankohan tälläistä koskaan Suomen maalle?
perjantai 23. marraskuuta 2012
KOEAJO: Volvo V40 D2
Volvo on muutaman vuoden jälkeen herättänyt V40-mallinimen jälleen henkiin. Ennen V40 oli pikkufarmari, vanhaa ja kulmikasta 850/V70-koppaa pienempi ja pyöreämpi auto. Uusi V40 on edeltäjäänsä huomattavasti pienempi, ei tätä enää farmariksi voi sanoa. Tämä on enemmänkin pieni versio V60:sta, joka hoitaa nykyään samaa roolia kuin V40 ennen.
Muotoilu on nyky-Volvoa joka suhteessa ja omaa silmää nuo muodot miellyttävätkin. Ulkokuoressa on katsottu mallia isoveljistä korkeaa kylkilinjaa ja viirumaisia takavaloja myöten.
Sisustakin on taattua Volvoa, samasta muotista tullut kuin muutkin mallit. Aluksi ohjaamo tuntui ahtaalta, jopa lyhytjalkaisen 185 senttisen mielestä. Tunne kuitenkin väistyi, kun pääsi liikenteeseen, ohjaamo oli sen jälkeen varsin viihtyisä paikka. Kaikki hallintalaitteet olivat hyvin käsillä, polkimet ja vaihdekeppi toimivat napakasti ja ajoasennon sai muutenkin mukavaksi. V40:ssa on älyttömän hauska mittaristo, siitä on saatavilla informaatiota enemmän kuin lyhyellä koeajolla kerkesi tulkita.
Takatiloilla V40 ei voi tosin kehuskella. Vaikka joudunkin vetämään penkin aika eteen, taakseni ei kokoiseni aikuinen meinannut mahtua istumaan. Polvet olivat kiinni kuskin penkissä ja pää oli kiinni katossa, sama ilmiö kuin edesmenneessä V50:ssa.
Suurin huolenaiheeni koeajon alkaessa oli V40:n ohjaustehostin. Vertailukohteena minulla on lähipiirissä oleva 2009 XC60, siinä on sietämätön sähköinen ohjaustehostin: tuntuu kuin ratti ei olisi missään yhteydessä renkaisiin. Onneksi V40:ssa tilanne oli parempi. Siinä löytyi huomattavasti enemmän ohjaustuntumaa vauhdissa, vaikka rattia olikin myös parkkipaikalla hyvin helppo käännellä. Pisteet siitäkin siis.
Tykästyin V40:een todenteolla. Onhan se ehkä vähän pieni, mutta ei sen väliä. Ajettavuus, ulkonäkö ja mittariston kilkkeet sulattivat sydämeni.
Muotoilu on nyky-Volvoa joka suhteessa ja omaa silmää nuo muodot miellyttävätkin. Ulkokuoressa on katsottu mallia isoveljistä korkeaa kylkilinjaa ja viirumaisia takavaloja myöten.
Sisustakin on taattua Volvoa, samasta muotista tullut kuin muutkin mallit. Aluksi ohjaamo tuntui ahtaalta, jopa lyhytjalkaisen 185 senttisen mielestä. Tunne kuitenkin väistyi, kun pääsi liikenteeseen, ohjaamo oli sen jälkeen varsin viihtyisä paikka. Kaikki hallintalaitteet olivat hyvin käsillä, polkimet ja vaihdekeppi toimivat napakasti ja ajoasennon sai muutenkin mukavaksi. V40:ssa on älyttömän hauska mittaristo, siitä on saatavilla informaatiota enemmän kuin lyhyellä koeajolla kerkesi tulkita.
Takatiloilla V40 ei voi tosin kehuskella. Vaikka joudunkin vetämään penkin aika eteen, taakseni ei kokoiseni aikuinen meinannut mahtua istumaan. Polvet olivat kiinni kuskin penkissä ja pää oli kiinni katossa, sama ilmiö kuin edesmenneessä V50:ssa.
Suurin huolenaiheeni koeajon alkaessa oli V40:n ohjaustehostin. Vertailukohteena minulla on lähipiirissä oleva 2009 XC60, siinä on sietämätön sähköinen ohjaustehostin: tuntuu kuin ratti ei olisi missään yhteydessä renkaisiin. Onneksi V40:ssa tilanne oli parempi. Siinä löytyi huomattavasti enemmän ohjaustuntumaa vauhdissa, vaikka rattia olikin myös parkkipaikalla hyvin helppo käännellä. Pisteet siitäkin siis.
Tykästyin V40:een todenteolla. Onhan se ehkä vähän pieni, mutta ei sen väliä. Ajettavuus, ulkonäkö ja mittariston kilkkeet sulattivat sydämeni.
sunnuntai 18. marraskuuta 2012
KOEAJO: Toyota GT86
Saman tien kun Toyota ja Subaru julkaisivat yhteisprojektistaan ensimmäiset kuvat totesin, että tuota autoa on pakko päästä ajamaan mahdollisimman pian! Kyseessä siis Toyota GT86, jonka lähes identtinen sisarmalli on Subaru BRZ.
Sekä Toyotan että Subarun versiossa on Subarun perinteistä tyyliä noudattaen bokserimoottori ja muiltakin osin molemmat firmat ovat laittaneet parastaan peliin yhteisprojektin aikaansaamiseksi. Viimeisimpinä huhuina on sekä Subarulta että Toyotalta tihkunut lupaus turboahdetuista versioista, varmaankin vastauksena mediassa pyörineeseen harmitteluun vakioautojen tehonpuutteesta.
Tässä vakiossa GT86:ssahan on tosiaan 200hv nelisylinterinen bokserikone, joka tuottaa 205Nm vääntöä. Koeajoautossa oli manuaalivaihteisto, joka on mielestäni ehdoton tämänlaiseen autoon; automaattivaihteilla menee iso osa hauskuudesta harakoille.
Ulkoisesti GT86 on hävyttömän nätti, katseita kääntyi missä ikinä ajoikin. Muotoilu on mukavan "in your face", autosta oikein huokuu menohalut. Tähän liittyen huomasin saman jännän ilmiön kuin sporttiprätkiä ajaessa: liikenteessä kukaan ei anna tämänlaiselle menopelille tilaa. Moottoritielle liittyessä kukaan ei vahingossakaan tee tilaa eteensä ja muutenkin takapuskurissa roikkujia riittää - ilmeisesti auto on myös jokseenkin provosoiva.
Kuskin konttori oli varsin kiva paikka viettää aikaansa. Penkit tukivat järjettömän hyvin sivuista ja sekä ratti, vaihdekeppi että polkimet olivat juuri oikealla etäisyydellä intensiivisempääkin ajamista varten. Vaihdekepin liikkeet olivat hyvin lyhyet ja nopeat, kytkin otti kiinni lyhyen liikeratansa yläreunassa ja kaasupolkimella piti vain lepuuttaa jalkaa, kun mentiinkin jo sakkonopeuksia.
Enemmän maantiekruisailua huomioiden, oikealle kädelle olisi saanut olla ehkä hieman parempi käsinoja. Oli siinä nytkin jonkin sortin tuki, mutta keskikonsolin säilytyslokero vei isoimman tilan. Kuolleita kulmia ei myöskään näe, varsinkaan vasenta, ja kojetaulu tykkäsi hieman narista jo noin uudessakin autossa. Takapenkille sopii mainiosti kaksi jalatonta ihmistä, jalkatilaa siellä ei nimittäin ole lainkaan. Onpahan kuitenkin tila, johon laittaa pienet matkatavarat, kun takakonttikin on aika pieni.
Lunastaako GT86 sitten lupauksensa? Kokonaisuutena kyllä, mutta toivomisenkin varaa jäi. Moottori pitää varsinkin korkeilla kierroksilla hyvää ääntä, kuten tämänlaiselle autolle kuuluukin. Sen sijaan pakoäänet tuottivat pettymyksen, ne olivat parhaimmillaan pelkkää hurinaa.
Alakierroksilla turboton moottori ei väännä ollenkaan: moottoritiellä isoimmalla vaihteella ajaessa uskon jopa 2,0T Volvoni kovempaan ohituskiihtyvyyteen.. Eri asia sitten, kun bokserikoneelle antaa kierroksia, sitten alkaa hauskuus! Perän saa irti pelkkää kaasua käyttäen, tämä pätee siis ihan kaupunkiympäristössäkin. Ajonvakautusjärjestelmä ja vetoluistonesto toimivat aktiivisesti: muutaman peränheiton ne poistivat niin, että tilanteen huomasi auton heilahduksesta, mutta muuten niiden taustatyön huomasi vain kojetaulussa vilkkuvista jouluvaloista.
Ehkä ensi kerralla uskaltaa kytkeä apujärjestelmät pois päältäkin...
Sekä Toyotan että Subarun versiossa on Subarun perinteistä tyyliä noudattaen bokserimoottori ja muiltakin osin molemmat firmat ovat laittaneet parastaan peliin yhteisprojektin aikaansaamiseksi. Viimeisimpinä huhuina on sekä Subarulta että Toyotalta tihkunut lupaus turboahdetuista versioista, varmaankin vastauksena mediassa pyörineeseen harmitteluun vakioautojen tehonpuutteesta.
Tässä vakiossa GT86:ssahan on tosiaan 200hv nelisylinterinen bokserikone, joka tuottaa 205Nm vääntöä. Koeajoautossa oli manuaalivaihteisto, joka on mielestäni ehdoton tämänlaiseen autoon; automaattivaihteilla menee iso osa hauskuudesta harakoille.
Ulkoisesti GT86 on hävyttömän nätti, katseita kääntyi missä ikinä ajoikin. Muotoilu on mukavan "in your face", autosta oikein huokuu menohalut. Tähän liittyen huomasin saman jännän ilmiön kuin sporttiprätkiä ajaessa: liikenteessä kukaan ei anna tämänlaiselle menopelille tilaa. Moottoritielle liittyessä kukaan ei vahingossakaan tee tilaa eteensä ja muutenkin takapuskurissa roikkujia riittää - ilmeisesti auto on myös jokseenkin provosoiva.
Kuskin konttori oli varsin kiva paikka viettää aikaansa. Penkit tukivat järjettömän hyvin sivuista ja sekä ratti, vaihdekeppi että polkimet olivat juuri oikealla etäisyydellä intensiivisempääkin ajamista varten. Vaihdekepin liikkeet olivat hyvin lyhyet ja nopeat, kytkin otti kiinni lyhyen liikeratansa yläreunassa ja kaasupolkimella piti vain lepuuttaa jalkaa, kun mentiinkin jo sakkonopeuksia.
Enemmän maantiekruisailua huomioiden, oikealle kädelle olisi saanut olla ehkä hieman parempi käsinoja. Oli siinä nytkin jonkin sortin tuki, mutta keskikonsolin säilytyslokero vei isoimman tilan. Kuolleita kulmia ei myöskään näe, varsinkaan vasenta, ja kojetaulu tykkäsi hieman narista jo noin uudessakin autossa. Takapenkille sopii mainiosti kaksi jalatonta ihmistä, jalkatilaa siellä ei nimittäin ole lainkaan. Onpahan kuitenkin tila, johon laittaa pienet matkatavarat, kun takakonttikin on aika pieni.
Lunastaako GT86 sitten lupauksensa? Kokonaisuutena kyllä, mutta toivomisenkin varaa jäi. Moottori pitää varsinkin korkeilla kierroksilla hyvää ääntä, kuten tämänlaiselle autolle kuuluukin. Sen sijaan pakoäänet tuottivat pettymyksen, ne olivat parhaimmillaan pelkkää hurinaa.
Alakierroksilla turboton moottori ei väännä ollenkaan: moottoritiellä isoimmalla vaihteella ajaessa uskon jopa 2,0T Volvoni kovempaan ohituskiihtyvyyteen.. Eri asia sitten, kun bokserikoneelle antaa kierroksia, sitten alkaa hauskuus! Perän saa irti pelkkää kaasua käyttäen, tämä pätee siis ihan kaupunkiympäristössäkin. Ajonvakautusjärjestelmä ja vetoluistonesto toimivat aktiivisesti: muutaman peränheiton ne poistivat niin, että tilanteen huomasi auton heilahduksesta, mutta muuten niiden taustatyön huomasi vain kojetaulussa vilkkuvista jouluvaloista.
Ehkä ensi kerralla uskaltaa kytkeä apujärjestelmät pois päältäkin...
tiistai 13. marraskuuta 2012
Haittaavatko liekit ajoa?
Kysymys jonka voisi esittää Ken Blockille Global Rallycrossin SEMAn osakilpailun jälkeen.
Kova sälli kun kolmen kierroksen aikana ohjaamon peittämä savu ei hidasta menoa. Hän pysäyttää auton vasta kun liekit vaihdekepin juuresta lähestyvät jalkaa. Tykkään hänen asenteestaan.
sunnuntai 11. marraskuuta 2012
Ökyautot: Balotellin Bentley
Iltasanomat uutisoi Balotellin Bentleystä, joka on teipattu maastokuvioon.
Onko tämä hieno?
Itse on pakko todeta, että ei ole.
Kuva: Splash News
Autoilu Tukholman keskustassa
Tukholma ja parkkipaikat. Jos joku uskaltaa sanoa, että Helsinki on vaikea paikka löytää autollensa paikkaa niin kehotan kokeilemaan Tukholmaa. Autolle paikansaaminen ei rajoitu pelkästään autojen kokonaismäärään vaan myös alueellisiin aikoihin ja säännöksiin, jotka vaihtelevat päivittäin. Otetaanpa esimerkiksi katu jolla asun. Tiistaisin parkkeeraus on luvallista 18.00 - 06.00, mutta torstaisin aika saattaakin olla 21.00 - 07.00. Täällä autopaikkoihin pitää kiinnittää huomattavaa huomiota, sillä sakko voi vaihdella 800 kruunusta tuhanteen kruunuun (100-140€).
Myöskään autojen parkkiin laittamisessa ei kiinnitetä huomiota kanssa autoilijaan vaan pieni tönäisy on jokapäiväistä. Surettaa katsoa aamuisin RS4:sta oven suussa ruttuisilla puskureilla - käyttöauto..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)