Sisäinen asentajanörtti pääsi valloilleen

Minulla kun on lähiverkot ja niihin liittyvät laitteet ja temput harrastuksena ja ammattina, ajattelin kertoa viimeisimmästä rakennusprojektistani. Tuleva teksti sisältää materiaalia, jota jotkut voisivat kutsua nörtähtäväksi tai tylsäksi, toisia se ei kiinnosta ja loput ihmettelevät vain, että mitä ihmettä tuo nyt selittää, joten sillä varauksella kannattaa lukea pidemmälle. Joku ehta asiantuntija voi varmasti kyseenalaistaa, että miksi teit homman noin vaikeasti. Nyt jos tekisin, tekisinkin pari juttua eri tavalla, mutta toimii se näinkin.

Missiona oli tosiaan rakentaa vanhemmilleni toimiva kotiverkko kolmikerroksiseen omakotitaloon. WLAN siellä toimi n. kolmasosassa talon pinta-alasta joten kuten ja tulostaa pystyi ainoastaan yhdeltä tietokoneelta paikallisesti.

Liian monen Ethernet-kaapelimetrin, kolmen reitittimen/tukiaseman ja muutaman hikipisaran jälkeen lopputuloksena on koko talossa ja kuistilla kuuluva WLAN-verkko, ja kaikilta tietokoneilta pystyy tulostamaan ylimässä kerroksessa olevaan USB-tulostimeen, niin lanka- kuin langattomankin verkon kautta.

Lyhyt selostus, miten sen tein: ylimmässä kerroksessa olevalta modeemilta vedin Ethernet-kaapelin Buffalo Nfiniti WHR-G300N-lagattomaan reitittimeen. Tämän kyseisen reitittimen konfiguroin WDS-systeemillä Master-tilaan ja se sai hoidettavakseen ylimmän kerroksen/talon toisen päädyn WLAN-kantavuuden. Kerrosta alemmaksi kytkin toisen vastaavan Buffalon, siitä tein pelkän tukiaseman Slave-tilassa. Se saa impulssinsa Master-reitittimeltä ja toistaa vain verkkoa eteenpäin. Tämä tukiasema sitten kattaa lopputalon. Tähän hommaan valitsin nimenomaan Buffalon laitteet, sillä näitä joskus myyneenä muistelin, että Buffaloissa oli hyvin vaivaton asennus ja konfigurointi. Niinhän se olikin, melkein pelkällä plug-play meiningillä pääsin menemään; ainoastaan kaikki olennaisimmat asetukset joutui itse tekemään.

Ylimmän kerroksen uuden reittimen ja USB-tulostimen välillä on niin monta mutkaa, että siihen välille ei olisi millään saanut tarpeeksi pitkää USB-johtoa, vaikka olisinkin valinnut reitittimen, joka tukee USB-hommia. Kyseiseen väliin oli muutenkin jo valmiiksi vedetty takavuosina Ethernet-kaapeli, joten homma oli helppo viedä loppuun. Buffaloon tuo vanha Ethernet-kaapeli kiinni, kaapelin toiseen päähän, tulostimen viereen, Webeen ADSL Wireless N Router tulostinpalvelimeksi ja siihen tulostin kiinni. Kas näin, tulostus onnistuu joka nurkasta ympäri taloa.

Ainoat ongelmakohdat, jotka johtuivat oikeastaan pelkästään homman suunnittelemattomuudesta, olivat modeemin ja Buffaloiden käyttämät eri IP-osoiteavaruudet. Tämän olisi voinut alussa konfiguroida kuntoon, mutta en vielä silloin tiennyt kytkeväni samaan satsiin myös tulostinta, joten ongelma muuttui ilmeiseksi vasta, kun yksi tietokone oli modeemissa kiinni ja toiset tietokoneet olivat tulostimen kanssa toista IP-avaruutta käyttävässä Buffalossa kiinni. Tämän homman ratkaisin vetämällä tietokoneelta n. liian pitkän piuhan Buffaloon.

Mukavaa näpertämistähän tämä homma on niin töissä kuin vapaa-ajallakin ja saivatpahan vanhemmat nyt ajankohtaisemman setupin kotinsa tiedonsiirtoon. Valmistahan tuosta ei tullut vieläkään, tiedän jo nyt, kuinka saisin verkosta vieläkin paremman, mutta tuo ajaa asiansa nyt jonkin aikaa.

Käyttämästäni WDS-tekniikasta hieman lisää täällä. Kyseessä siis lyhykäisyydessään toiminta, jolla WLAN-verkkoa voi laajentaa. Reititin puskee verkon ilmoille, tukiasema saa siltä impulssin ja jatkaa saman verkon toistamista ympäristöönsä.

ÅF Offshorerace 2011

Gotland runt eli nykyinen ÅF Offshorerace on Pohjoismaiden suurin purjehduskilpailu. Gotlandin kiertoon osallistuu lähes 300 purjevenettä vuosittain. Kilpailun järjestää joka vuosi kesä-heinäkuun vaihteessa Ruotsin kuninkaallinen pursiseura, KSSS. Purjehduskilpailu alkaa Sandhamnista ja päättyy samaan paikkaan kahden - neljän vuorokauden kuluttua.

Viime kesänä minut kutsuttiin osaksi miehistöä, joka osallistui IRC ja ORC luokkiin kisaten näin ollen reitillä Bravo. Eri luokat jaetaan kilpailussa eri mittaisille reiteille tavoitteena tasoittaa maaliintuloaikoja. 

Gotland runtin reitti "Bravo". (Kuva: Wikipedia)

Reitti on maisemiltaan upea, mutta samalla todella haastava. Ajankohtana keskikesä pitää sisällään todella heikot tuulet. Kisan mitaksi arvioidaan medioissa aina 2-4 vuorokautta riippuen tuulista. Meillä aikaa tuhlaantui reilu kolme vuorokautta.

Visby (Kuva: Flygbussarna)

Kilpailu ei ole helppo ja vaatii miehistöltä paljon. Siksi kilpailuun osallistuvsat henkilöt omaavat aina jonkinasteisen kokemuksen purjehduksesta. Tottakai osaavan miehistön matkassa pärjää, mutta lisäpainoa veneisiin ei mielellään oteta, ainakaan mikäli kyseessä on kilpailun vakavasti ottava joukkio. 

Sandhamn

Vaikka kilpailut ovat pitkät ja jopa miehistön hermoja raastavat, huipentuvat ne aina loisteliaisiin juhlallisuuksiin Sandhamnin paviljongissa. Osallistuneille miehistöille tarjoillaan upea päivällinen jonka jälkeen juhlia jatketaan diskossa. Kolmen vuorokauden väsymys häviää ihmeellisesti sillä hetkellä kun shampanjapullon korkki lävähtää auki. 

Crosskartia Hyvinkäällä

Käytiin parin kaverin kanssa tuossa eräänä elokuisena lauantaina Hyvinkään Vauhtipuistossa tsekkaamassa crosskart-meininkejä. Siellä pidettiin näytös-/kutsuvieraskisat aikuisten ja junnujen ajoissa ja sitten nopeimmat 15 tyyppiä saivat itsekin kokeilla kyseisiä laitteita maksettuaan 50€ 1+4 kierroksesta. Mehän oltiin tietenkin näiden nopeimman 15:n joukossa :)

Laitteista kuitenkin ensin: tosiaan Speedweekendin autot kyseessä (http://www.speedweekend.fi) Painoa vähän päälle 300kg, hevosvoimia n. 150 ja takaveto. Moottoreina noissa oli 750cc prätkän koneet; ekan kerran kun ne lyötiin käyntiin, rupesin motoristina vaistomaisesti katselemaan ympärilleni ja etsimään käynnistyneitä pyöriä. Monttu loksahti auki viimeistään siinä vaiheessa, kun ensimmäisen kerran kuuli ja näki, kun ammattikuskit väänsivät burnoutit noilla ennen skaboja..

Isojen poikien kisoissa oli mm. Mikko Hirvonen ja Mika Kallio ajamassa. Kalliokin kaksipyöräisten kuskina väänsi crosskartia todella näyttävästi ja kovaa! Hirvonen kuitenkin vei A-finaalin näytöstyyliin, vaikka muut yrittivätkin laittaa kampoihin. Junnujen skaboissa ei ollut kuin neljä kuskia, Joonas Juupajärvi voitti kaikki lähdöt. Kunnioitusta herätti nuo junnujen menopelit: nekin menivät yli 80km/h tuolla Hyvinkään radalla (aikuiset taisivat painaa n.130km/h huiput), mutta kuskit olivat n. 10-vuotiaita, elleivät peräti nuorempiakin..

Omat ajokokemukset: uskomattoman hauskaa hommaa! Omavastuuthan noissa ovat ”aika” suolaiset, joten ei tullut todellakaan ajettua tosissaan. Vielä kun tuntematon auto ja tuntematon ratakin, niin selittelyn aihetta riittää.. Ajotuntuma oli kuitenkin mahtava: koneessa riitti potkua niin paljon kuin kerkesi vain kengittää. Hiekalla perä eli jatkuvasti, kuitenkin hallittavasti, ja asvaltilla auto meinasi ensin aliohjata, mutta kun vauhtia kehtasi lisätä, perän sai rinnalle ja etenemisestä tuli vaivattomampaa.

Ainakin omassa autossani oli vaihdenäyttö vain koristeena, se näytti koko ajan kuutosvaihdetta :) Eipä tuolla radalla toisaalta tullut ajettuakaan kuin vitosella ja kutosella, joten vaihteiden mukana pysyi kyllä. Vaihteistona oli kilpa-automainen suorakytkentälaatikko, ylös rykimällä meni pienemmälle ja alas kiskomalla isommalle. Ohjeena kuului, että kytkintä käytetään vain isommalle vaihtaessa, mutta ensimmäisen kerran kun yritin saada pienempää silmään ilman kytkintä, en yrittänyt toistamiseen. Olisi se varmasti mennyt, mutta ei ollut sydäntä semmoiseen runttaamiseen. Paljon jouhevammin meni, kun nopeasti polkaisi kytkimen pohjaan vaihtaessaan molempiin suuntiin. Kytkin itsessään nappasi hyvin nopeasti kiinni, taisinpa minäkin sammuttaa auton varikkosuoralle lähtiessäni...

Pakko lähteä uudestaan, ei tuommoista vauhdintunnetta oikein muualla saa! Siitäkin huolimatta, että jouduin ajamaan pää auton katossa kiinni, nautin joka hetkestä.